Olen työskennellyt alalla vuodesta 1995 lähtien. Kirjoitan
tilaustyönä elämäkertoja ja historiikkeja, ohjaan
omaelämäkerran sekä proosan kirjoittajia pitkäjänteisillä
kursseilla tai henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen kirjoittajaohjaus
toteutuu sovittuina tapaamisina työhuoneellani Helsingin keskustassa.
Tai kirjeitse.
Opintoni pohjaavat dramaturgiaan, kirjallisuuteen, taidekasvatukseen
ja filosofiaan. Käytän rinnakkain kirjallisuusterapian ja
luovan kirjoittamisen menetelmiä, etsin mielekkäitä tapoja
ohjata ja kirjoittaa.
Elämäkertaa tehdessäni pyrin seuraamaan kohteeni tapaa
muistaa. Oleellisimpana työmenetelmänäni pidän eläytyvän
kuuntelun keinoin toteutettuja haastatteluja, joissa useiden tapaamisten
myötä syvennetään tiettyjä teemoja. Saatan
myös lähteä tutustumaan tarinan päähenkilölle
oleellisiin paikkoihin ja haastatella joitain hänen elämänsä
ihmisiä. Tilaustyöni kuljettavat minua pitkin maata. Lisäksi
toimitan päiväkirjoja, kirjekokoelmia sekä tutkin tarpeen
mukaan muita arkistolähteitä, myös ruotsin-, saksan-
ja englanninkielisiä. Viime vaiheessa toimin yhteistyössä
taittajan ja kirjapainon kanssa: lopputuloksena syntyy päähenkilön
elämäntaivalta valottava kirja.
Punaisena lankana kulkee ajatus siitä,
kuinka ihminen luo elämäntarinaansa sanojen avulla, muistamalla
ja unohtamalla, nostamalla esiin, antamalla merkityksiä ja kysymällä,
liikkumalla arvoituksen äärellä. Kun tulee tarve tehdä
eletystä ja koetusta pitkää tarinaa, joka avautuu myös
jälkipolville, sen voi toteuttaa joko itse tai kääntymällä
elämäkerturin puoleen. Silloin tilaajan tehtäväksi
jää kertominen ja muisteleminen.
Vuosien varrella olen kirjoittanut 14 elämäkerralliseen aineistoon
pohjaavaa kirjaa. Toisinaan tilaajana on ollut suku, joskus päähenkilöä
ei ole voinut enää haastatella mutta hänen tarinansa
on ollut löydettävissä muulla tavoin. Joskus keskiöön
on noussut talo tai maisema, joskus taiteenrakkaus. Joskus rakkaus.
Osa kirjoittamistani teoksista on ilmestynyt laajemmalle yleisölle:
Seela ja tähti, WSOY
Frans Oskarin ja Alma Kristiinan elämänpuu, omakustanne
Rak i ryggen, Ulla-Maja, omakustanne
Ennen auringon nousua, Osmo Visurin tarina, Saarijärven Offset
Katso maailmaa kuin omaasi – Antti Kaivolan syntymästä
100 vuotta, Otava
Luun väri – Liisi Ansavuoren tarina, Gummerus
Haavoittunut enkeli ja Alli Wilhelminan tarina, Gummerus
Ihminen, vertainen, Mielenterveyden keskusliitto
Toisinaan pitkäkestoisilla kirjoittajakursseillani on tietty teema
kuten ”Elämäni maisemat, elämäni huoneet”
tai ”Äitiys, äiti-suhde”. Räätälöin
koulutusta myös erityisille kohderyhmille, jolloin tavoite sovitaan
yhdessä tilaajan kanssa.
Yhteistyökumppaneinani ovat olleet mm. seuraavat tahot: Espoon
työväenopisto, Vivamo-opisto, Helsingin yliopiston Palmenia-koulutuskeskus,
Kansanvalistusseura, Etäopisto, Helsingin kristillinen opisto,
Mielenterveyden keskusliitto, A-klinikkasäätiö, Opri
ja Oleksi, Viherkoti, Käpylän seurakunta, Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys,
Espoon Kirjailijat, Taideteollinen korkeakoulu, YLE, Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry, Törmälän loma- ja kurssikeskus.
Toimin jäsenenä Suomen tietokirjailijat ry:ssä ja toimitan
Kirjallisuusterapia-lehteä.